sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Rikkinäinen polvi ei estä maalaamista

Menin sitten konttaamaan polveni aavistuksen verran heikkoon happeen pajan jäisellä pihalla hieman toista viikkoa sitten. Kyl se toimii mutta ajoittain pistää kierukkaan kuin puukolla jos tekee edes vähän väärää liikettä.

Maalasin kuitenkin vähän osia. Se iloisen keltainen sytytyspuola piti saada oikeaan väriin ettei sillai hypi silmille. Kuulostelin minkälaista maalia siihen voisi laittaa niin ettei se ihan heti lohkeilis pois.

Miranolia suositeltiin ja kaiken lisäks sitä sai sävytettyä RAL-koodilla ihan oikein! Otin sit paikallisessa rautakaupassa maaliosastolta RAL 3005 sävyistä maalia ihan rohkeesti kahden desin purkin! Pienempää ei saanu sävytettyä...

Tervaa pintaan ja ihailemaan kuivuttuaan. Aika hyvin se osui kohdalleen...
Kohtuu hyvin toi sävy osuu
Jos toi jalka ja kiireet antais periks niin vois vähän tossa ens viikolla taas edistää rojektia

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Ohjauksen rajoitin viilattu

Tänään sit ilta valuikin rattoisasti irroitellessa rajoitinkäikäleitä. Hioen niitä. Kiinnitellen rajoitinkäikäleitä ja sit sama juttu uudelleen noin 30 kertaa...

Tollen ohjauksen rajoitus on toteutettu veikeellä tavalla. Ylemmässä T-kappaleessa on irroitettavat kikkareet jotka on tarkoitus hioa tai koneistaa niin, että runkoon kiinnitetty palikka jää niiden väliin ja sillä saadaan aikaan  ohjauksen rajoitus.
Vähä huano kuva mutta selventää?
Niitä siinä illan hioskelin ja aina välillä sovittelin paikoilleen ja koitin että kääntyykö se ohjaus riittävästi. Menee se ilta näinkin

Ohjauslukon sovitin kanssa paikoilleen, Kun se tappi sille oli kuitenkin jo siihen lainlaatijoiden vaatimuksesta hitsattu. Ni! Olihan siinäkin oma jumppansa.

Siinä samalla mietin että mitenhän toi mahtaa kestää toi rajoitinsysteemi. Kun pyörä on tuella lepää noin 1,5 mm X 1,5 mm billetalumiinikäikäleen varassa 250 kiloinen moottoripyörä ja lisäks 80 kilonen hippi hyppii käynnistyspolkimen päällä tunteella.

Saattaa olla että käyn koneistuttamassa Apella vähän tukevammat palikat. Kuvat on huonoja mutta katsokaa itse...
Oikeesti toi on pieni!

Nyt ois kääntö kohdallaan
Eiköhän sitä taas huomenna jotain keksi.

tiistai 3. helmikuuta 2015

Messun jälkeistä ähkytuskalaiskuutta torjumassa

Jotenkin on ollu messuviikonlopun jäljiltä vähän nuutunut olo. Ja jalkoihinkin sattuu vielä...

Jätinpä siis itse mopon aika pienille huomioille kun olin sen saanut punnerrettua talliin sisälle. Sen sijaan menin pajalle askartelemaan moottoripukkeja! Se ensimmäinen harjoituskappale puolentoista vuoden takaa kun on aika karun sorttinen ratkaisu...
Että tällainen...
Tein mä toisen tossa viikolla ennen messuja ja se oli jo varsin asiallisen mallinen, mutta Mikko oli sen ohentanut omalle moottorilleen messujen aikana ja Sampsalla taas oli toi vanha käytössä.

Eli ei auttanut ku mennä uusia askartelemaan. Onneks tota jämärautaa riittää. Pari erilaista versiota askartelin ja varmaan ne molemmat käyttään tulee aikanaan. Onpahan varalla sit...
Siinä pari vaihtoehtoo

Veikkaan että tää tulee mulle ihan käyttöön
Tallilla vähän säätelin kytkimen työntötankoa ennenku alan sitä enempää muokkaamaan ja vehjettä purkamaan. Nyt se olis vähän paremmin kohdallaan eikä osu niin lähelle enskahihnaa.
Nyt on hyvä!
Huomenna olis talli-ilta joten eiköhän sit taas jotain pyörällekin trapahdu. Jos vaikka ahdistus alkais hellittää ;)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Messuista selvitty hengissä särkevin jaloin

Messuilla pönötettiin kolme pöivää aamusta iltaan ja kaikenlaista porukkaa parveili osastolla ihmettelemässä pyörää. Tais olla ainoo piutempi vekotin tonteilla johon pääsi ihan oikeasti lähietäisyydellä tutustumaan joten kylmien tyyppien hakijoita oli aika paljon.

Paljon sai tekniikasta kertoa ja ääni alkoi tänään jo illansuussa olla melko finaalissa. Mutta kivaa!
Porukkaa alkaa kokoontua osastolle

Aki ottaa kylmiä tyyppejä

Ilmeisesti Marjollekin kelpasi kun hymy on leveä

Kentsu otti kuvan ihan isännästäkin
Illemmalla oli ihan pakko käydä katsomassa mitä vastapäisellä MP69 osastolla tapahtui. Tommi oli onnistunut saamaan kivensirun bensatankin korkin lukkoon joten ei auennut. Ja ku piti ajaa takaisin Tampereelle vielä illalla! Aukeshan se lievää väkivaltaa käyttäen...
Lujaa ammattitaitoa

Kyl se aukee!
Joo, nyt on oikeesti takki tyhjä. Nukkumaan