torstai 20. heinäkuuta 2017

Kurapyörää ehostaen

Tämä kesä jääkin sitten väliin Rautakakkoselta, se koneen uudelleenrakennus vaatii sen verran runsaasti kapitaalia että joutuu lykkäämään sitä ensi talveen... Mutta onhan tää kurapyörä laitettavana!

Keväällä otin risukeulan taas ulos tallista parin vuoden jälkeen ja ai että silläkin oli kiva soitella. Mutta pohjoiskarjalaan menin kuitenkin transsulla. Vaikka pari viikkoa ennen lomaa tilattu jännitteesäädin ei tullutkaan ennen lomaa! Kauheen pitkät toimitusajat näillä jaappaninkikottimien osilla! Amerikkalaiseenhan saa melkein mitä vaan kolmen eri kaupan hyllyltä ja mahdottomilla on kolmenm päivän toimitusaika...

Pohjoiskarjalan turnee käsitti uskomattoman hienoja maisemia, kivoja sorapätkiä ja lopullisesti kyrvähtäneen säätimen joka oli näihin päiviin asti vain hieman yliladannut mutta paluumatkalla se sitten paistoi akun valmiiksi! Ja samalla kaikki pyörässä olleet polttimot!

Kameli lastattuna

Kinahmin rinteillä

Kolin rantatie oli todella kaunis

Ja seuraa välineiden vaihto!

Sitten olikin aika alkaa riisumaan tranmssua ja laittamaan sitä talvea varten "kuntoon" Jännitteensäädinkin tuli viimein kun jo muutaman sarkastista vittuilua sisältäneen mailin toimittavaan kauppaan laitoin... Ja tuli huomattua että ei nää jaappanin poikienm laitteetkaan mitään "bolt on" vermeitä oo! Uusi merkkikohtainen säädin kun tuli niin siinä oli multiliittimet, toinen uros ja toinen naaras. Pyörän järjestelmässä vaan ne molemmat on naaraita!

Eli leikkurit ja kolvi käteen ja vanhasta säätimestä multiliitin irti ja tinaten uuden piuhoihin... Eikä se kiinnityssysteemikään ihan heittämällä paikalleen mennyt, pylväsporalla kun viisti pultinreiistä sellasen 8 mm pois niin alkoi olla jo siinä kunnossa että saattoi mutterikin jo pari kierrettä ottaa kiinni.

Siinä se ny o

Ei vaan menny naaras naaraaseen, joutui säätämään

Ja kun oli alkuun päästy niin samoilla lämpimillä riisuttiin sitten runsas määrä muovikäikäleitä tallin lattialle. Että pääsi vaihtamaan etupään polttimot ja siinä samalla nyt tuli vaihdettua jäähdytysnesteetkin. Olikin aika paskasta muuten kun ämpärin pohjalle katsoi...

Jotenkin alastomaks toi menee kun siitä noi muovit riisuu

Transsua pissattaa!

Ja kun ne muovit nyt oli lattialla niin sehän oli oivallinen tilaisuus taas leikkiä Legoilla. Katteet oli jo aika päreinä ja vetelin kummallekin puolelle pari palikkaa sulatettuna, jos se vaikka alkais pysyyn sillai nipussa että ei tarttis kokoaikaa jännittää kun rekka tulee vastaan että mikä osa katteista alkaa räpättää...

Tää oli kahdesta kohtaa ja pahasti

Vasen vähän vähemmän

Tommosta saumaa

Jos se vilkku kohta kurkistais ehjästä kolosta

Joku edellinen omistaja oli jollain kummallisella kuttaperkalla noita paikkaillu, en jaksanu ruveta raapimaan niitä pois. Ties vaikka olis lopullisesti osiks helähtäny! Mutta kyllä tosta talveks hjuva tulee!